Opiskelijan kotitalouselämään kuuluu useimmiten pyykin peseminen, vaatteet kun tahtovat likaantua käytettäessä. Erityisenä haasteena pyykkäyksessä on kuitenkin sukkien parittaminen. Vaikka kaikki sukat olisivat mustia, käytössä on usein monen eri hankintaerän ja tuotemerkin sukkia, joiden käyttötuntuma eroaa olennaisesti. Eritoten käyttötuntumien ero korostuu kun paritusprosessi epäonnistuu ja jalkaan päätyy eriparisukat, jotka sitten tuntuvat ihan hassuilta.
No, ratkaisuksi tähän on kehitetty mainiot sukanparitusnipsut, joita saa kaupasta siitä pyykkipussien vierestä. En tietenkään muista millä tuotemerkillä niitä myydään, mutta jospa ne kuvan perusteella tunnistaisi. Viidentoista kappaleen pussi taisi maksaa muutaman euron.
Käytännössä siis sukat paritetaan kun ne otetaan jalasta pois ja laitetaan pyykkiin. Nipsutin pitää sukat yhdessä pyykkikoneen läpi, ja siitä on vieläpä näppärä ripustaa sukat kuivamaan sitten. Kokonaisetuna saavutetaan lineaariaikainen saatavuus oikein paritetuille sukille. Kuten Zouppen vertasi menetelmää kilpailevaan lähestymistapaan: halvempi kuin hyperspektraalikamera.











Käteviä. Tosin nuo nipsut irtoilevat esimerkiksi kuivurissa, jolloin kannattaa laittaa sukat klipsuissaan sellaiseen pesupussiin.